Uudet tavat voisivat ratkaista monia käytännön ongelmia
Moni hautaamisen käytäntö kaipaisi päivitystä, kertoo haudankaivaja.
Haudankaivajana, kiinteistönhoitajana ja puutarhurina työskennellyt Pyry Raita-aho on nähnyt millaisia ongelmia perinteisissä hautaustavoissa on. Viiden eri hautausmaan ja kahdeksan vuoden kokemuksella hän listaa ongelmia olevan niin maaperän, tilankäytön kuin hautapaikkojen saatavuudenkin kanssa.
Hautaamisen todellisuus ei vastaa kuvitelmiamme
”Haudoissa ei välttämättä tapahdu sitä, mitä ihmiset ajattelevat”, hän toteaa. Hiekkapohjaisilla hautausmailla vainajat maatuvat luonnollisesti, mutta savimaassa hajoaminen hidastuu hapenpuutteen vuoksi huomattavasti. Jos vettä kertyy hautasijaan, prosessi estyy lähes kokonaan. Tämä voi aiheuttaa tilanteita, joissa vanhat haudat eivät ole vielä kunnolla maatuneet, vaikka niiden koskemattomuusaika on tullut täyteen. Sitä miettii, että mitähän entisajan tauteja haudasta voisi saada?
Tilankäyttö on toinen ongelma. Vanhojen hautausmaiden paikat ovat mitoitettu aikana, jolloin arkut olivat pienempiä, eikä ollut kaivureita. Nyt arkkujen pituus on kasvanut vuosikymmenten saatossa, mutta hautasijat eivät ole suurentuneet samaan tahtiin. ”Jos hauta on kaivettu 200 senttimetriä pitkälle arkulle, siihen ei mahdu kovin hyvin 207 senttimetriä pitkä arkku ”, kertoo Pyry.
Talvi tuo päälle lisähaasteita. Roudan vuoksi hautojen sulattaminen vaatii sähköä ja kuluttaa valtavasti energiaa. Maastonmuutokset voivat tehdä hautausmaista epätasaisia ja vaikeakulkuisia, kun arkut ja uurnat antavat periksi vuosikymmenten aikana. Talvella tehdyt kummut pakkasen ja lumen takia jäävät isohkoiksi, ja sulavat epätasaisesti ikävännäköisesti toispuoleisiksi.
Viimeinen leposijasi ei ole ikuisesti sinun
Pyry kokee, että hautapaikan ennakkovaraamisen kielto aiheuttaa tarpeetonta surua omaisille. ”Esimerkiksi ikääntyvä pariskunta voi tulla kysymään, saisiko heille varattua vierekkäiset hautapaikat, kun toinen heistä on saattohoidossa. On todella surullista joutua käännyttämään heidät pois, koska hautapaikan varaaminen ennalta ei ole sallittua. Tai jos syystä tai toisesta tarvitsee hautasijoja enemmän kuin kaksi, niin viraston pitää kysyä lupa esimerkiksi kirkkoherralta. Tälläinen tilanne muodostuu, jos vanhemmat hautaavat lapsensa uuteen hautapaikkaan ja haluaisivat varata perheelleen useamman hautasijan, johon aikanaan kaikki mahtuisivat. ”
Toinen kysymys liittyy hautarauhaan. Useimmat ajattelevat, että hautaan laskettu vainaja lepää siellä ikuisesti, mutta käytännön totuus on toinen. Hautarauha eli koskemattomuusaika kestää hautasijassa yleensä 15–30 vuotta seurakunnasta riippuen, minkä jälkeen hautasija voidaan avata, ja tilalle voidaan haudata uusi vainaja.
Uusilla hautaustavoilla voimme ratkaista ongelmia
Näihin ongelmiin voisi löytyä ratkaisuja uusista hautaustavoista. Luonnonmukaiset hautausmaat, vainajien prosessoitu kompostointi, vesituhkaus ja pakastus ovat esimerkkejä vaihtoehdoista, joissa vainajan hajoaminen todella tapahtuisi loppuun asti ja suhteessa melko nopeasti. Pyry uskoo, että tällaisille vaihtoehdoille olisi kysyntää. ”Pappi voi aivan hyvin siunata vainajan, meni arkku sitten mihin tahansa”, hän toteaa.
Hautaustavat ovat muuttuneet aikojen saatossa, ja muutos jatkuu edelleen. Ehkä tulevaisuudessa jokaisella on mahdollisuus valita itselleen sopivin hautaustapa – sellainen, joka kunnioittaa sekä vainajaa että luontoa. ”Korostan, että en ole poistamassa mitään menetelmää, vaan lisäämässä vaihtoehtoja. Itse ensisijaisesti haluaisin maatua kompostoituen, mutta se on vielä laitonta. Seuraava vaihtoehto olisi maata maan alla niin, että seuraava kaivaja saa kolistella luitani.”
–
Pyry Raita-aho on vuodesta 2017 alkaen tehnyt töitä hautausmailla ja nähnyt millaisia käytännön haasteita perinteisissä hautaustavoissa on.
